DCG

HOMEOPAATTISET VALMISTEET

Mitä on homeopatia?

Sana homeopatia tulee kreikan kielen sanoista "homoios", joka tarkoittaa samanlaista tai samankaltaista ja "pathos", joka tarkoittaa kärsimystä tai tuntemusta. Perusperiaate tässä hoitomuodossa on, että samanlainen parantaa samanlaista.

Homeopatia terapiamuotona juontaa juurensa jo antiikin aikaan ja senaikaisen kreikkalaisen lääkärin Hippokrateen (460-377 eaa.) filosofisiin ajatuksiin.

Homeopatian perustajana pidetään saksalaista lääkäriä Samuel Hahnemannia (1755-1843), joka julkisti homeopatian periaatteet vuonna 1796. Hahnemannin aikana lääkkeet, jotka olivat tuolloin luonnosta peräisin, olivat usein hyvin myrkyllisiä ja potilaita kuoli lääkkeiden yliannostukseen siinä kuin sairauksiinkin. Hän alkoi tutkia aineiden laimentamista ja huomasi, että mitä enemmän hän laimensi, sen tehokkaammin se auttoi parantamaan. Periaatteen lääkeaineen samankaltaisuuden parantavasta tehosta Hahnemann päätyi muotoilemaan kiniinipuunkuoren avulla tekemillään kokeiluilla. Hoidossa käytettävän lääkkeen tulisi kyetä tuottamaan terveellä henkilöllä samat oireet, jotka esiintyvät kulloinkin kyseessä olevassa sairaudessa. Jatkettuaan kokeita muillakin aineilla, Hahnemann päätyi määrittelemään samankaltaisuuden periaatteen, joka latinaksi kuuluu similia similibus curantur. Se muodostaa homeopatialla parantamisen perustan.

Homeopaattiset lääkeaineet ovat peräisin kasvi-, eläin- tai kivikunnasta. Ne valmistetaan luonnollisella tavalla ja potensoidaan, mikä tarkoittaa, että aine laimennetaan useita kertoja ja ravistellaan tietyn periaatteen mukaisesti. Nimen yhteydessä olevat lyhenteet 06, 012, 030 jne. kuvaavat laimennoksia eli O-potensseja.

Suomen Lääkelaissa homeopaattisella valmisteella tarkoitetaan lääkevalmistetta, joka on valmistettu homeopaattisista kannoista Euroopan farmakopeassa tai muussa virallisessa farmakopeassa kuvatulla homeopaattisella menetelmällä. Homeopaattinen valmiste voi olla valmistettu useasta homeopaattisesta kannasta.

DCG Nordic AB on Ruotsissa toimiva Pohjoismaiden suurin homeopaattisten lääkkeiden valmistaja. Homeopaattisten lääkkeiden valmistukseen sillä on lääketehdaslupa. Kaikki Midsona Finland Oy:n maahantuomat ja myymät homeopaattiset valmisteet on rekisteröity Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimeassa.

Homeopaattisia valmisteita myyvät monet apteekit, terveyskaupat sekä terapeutit. Liikkeissä on usein myös homeopaatin vastaanotto tai henkilökunta on saanut homeopatian peruskoulutuksen. Jos oireet pysyvät homeopaattisen lääkkeen käytön aikana, tulee kääntyä lääkärin puoleen.

List of Homeopathic products

ACONITUM NAPELLUS D12 H 277 FI 20 g

ACONITUM NAPELLUS D30 H 277 FI 20 g

ACONITUM NAPELLUS D6 H 277 FI 20 g

AESCULUS HIPPOCASTANUM D30 H 287 FI 20 g

ALLIUM CEPA D12 H 665 FI 20 g

ALLIUM CEPA D30 H 665 FI 20 g

APIS MELLIFICA D12 H 278 FI 20 g

APIS MELLIFICA D30 H 278 FI 20 g

ARGENTUM NITRICUM D30 H 235 FI 20 g

ARNICA MONTANA D12 H 288 FI 20 g

ARNICA MONTANA D200 H 288 FI 20 g

ARNICA MONTANA D30 H 288 FI 20 g

ARNICA MONTANA D6 H 288 FI 20 g

ARSENICUM ALBUM D30 H 279 FI 20 g

BELLADONNA D12 H 280 FI 20 g

BELLADONNA D30 H 280 FI 20 g

BERBERIS VULGARIS D30 H 269 FI 20 g

BRYONIA CRETICA D12 H 289 FI 20 g

BRYONIA CRETICA D30 H 289 FI 20 g

CALCIUM CARBONICUM D12 H 246 FI 20 g

CALCIUM CARBONICUM D30 H 246 FI 20 g

CALCIUM PHOSPHORICUM D12 H 679 FI 20 g

CANTHARIS D12 H 281 FI 20 g

CANTHARIS D30 H 281 FI 20 g

CARBO VEGETABILIS D12 H 684 FI 20 g

CARBO VEGETABILIS D30 H 684 FI 20 g

CHAMOMILLA D12 H 271 FI 20 g

CHAMOMILLA D30 H 271 FI 20 g

CINA D30 H 689 FI 20 g

COCCULUS INDICUS D12 H 253 FI 20 g

COCCULUS INDICUS D30 H 253 FI 20 g

COLOCYNTHIS D30 H 691 FI 20 g

CRATAEGUS OXYACANTHA D12 H 270 FI 20 g

DULCAMARA D30 H 259 FI 20 g

EUPHRASIA OFFICINALIS D12 H 312 FI 20 g

EUPHRASIA OFFICINALIS D30 H 312 FI 20 g

FERRUM PHOSPHORICUM D12 H 698 FI 20 g

FERRUM PHOSPHORICUM D30 H 698 FI 20 g

GELSEMIUM SEMPERVIRENS D12 H 291 FI 20 g

GELSEMIUM SEMPERVIRENS D30 H 291 FI 20 g

GRAPHITES D30 H 239 FI 20 g

HAMAMELIS VIRGINIANA D30 H 316 FI 20 g

HEPAR SULFURIS D12 H 247 FI 20 g

HEPAR SULFURIS D30 H 247 FI 20 g

HYDRASTIS CANADENSIS D12 H 700 FI 20 g

HYPERICUM PERFORATUM D12 H 998 FI 20 g

HYPERICUM PERFORATUM D30 H 998 FI 20 g

IGNATIA D12 H 315 FI 20 g

IGNATIA D30 H 315 FI 20 g

IPECACUANHA D12 H 260 FI 20 g

KALIUM BICHROMICUM D30 H 999 FI 20 g

KALIUM CARBONICUM D30 H 261 FI 20 g

LACHESIS D12 H 294 FI 20 g

LACHESIS D30 H 294 FI 20 g

LEDUM PALUSTRE D12 H 262 FI 20 g

LEDUM PALUSTRE D30 H 262 FI 20 g

LYCOPODIUM CLAVATUM D12 H 254 FI 20 g

LYCOPODIUM CLAVATUM D30 H 254 FI 20 g

MAGNESIUM PHOSPHORICUM D30 H 715 FI 20 g

MERCURIUS SOLUBILIS D12 H 241 FI 20 g

MERCURIUS SOLUBILIS D30 H 241 FI 20 g

NATRIUM CHLORATUM D200 H 249 FI 20 g

NATRIUM CHLORATUM D30 H 249 FI 20 g

NUX VOMICA D12 H 295 FI 20 g

NUX VOMICA D30 H 295 FI 20 g

NUX VOMICA D6 H 295 FI 20 g

PHOSPHORUS D12 H 242 FI 20 g

PHOSPHORUS D30 H 242 FI 20 g

PHYTOLACCA D30 H 686 FI 20 g

PULSATILLA D12 H 299 FI 20 g

PULSATILLA D30 H 299 FI 20 g

RHUS TOXICODENDRON D12 H 286 FI 20 g

RHUS TOXICODENDRON D30 H 286 FI 20 g

RUTA GRAVEOLENS D12 H 699 FI 20 g

RUTA GRAVEOLENS D30 H 699 FI 20 g

SEPIA OFFICINALIS D12 H 274 FI 20 g

SEPIA OFFICINALIS D30 H 274 FI 20 g

SILICEA D12 H 302 FI 20 g

SILICEA D30 H 302 FI 20 g

SULFUR D12 H 244 FI 20 g

SULFUR D30 H 244 FI 20 g

THUJA OCCIDENTALIS D12 H 276 FI 20 g

THUJA OCCIDENTALIS D30 H 276 FI 20 g

VALERIANA OFFICINALIS D30 H 303 FI 20 g

VERATRUM ALBUM D12 H 723 FI 20 g

VERATRUM ALBUM D30 H 723 FI 20 g

H111FIN Coffea Alfaplex 140tabl

H14FIN Fluin Alfaplex 140tabl

H15FIN Bryonia Alfaplex 140tabl

H16FIN Allium Cepa Alfaplex 140tabl

H27FIN Chelidonium Alfaplex 140tabl

H31FIN Proscin Alfaplex 140tabl

H51FIN Jodum Alfaplex 140tabl

H55FIN Euphrasia Alfaplex 140tabl

H77FIN Tostin Alfaplex 140tabl

H79FIN Blatta Orientalis Alfaplex 140tabl

H86FIN Capsicum Alfaplex 140tabl

H9FIN Lymosin Bioplex 140tabl

H95FIN Solidago Alfaplex 140tabl

H98FIN Rhus toxicod. Alfaplex 140tabl